Työn aikana luotiin brändi-ilme yrityksen rekisteröimälle uudelle HAVUKA-tuotemerkille. Yllä muutama esimerkki uusista pakkauksista.

 

Kuusenpihkavoiteiden tuotepakkauksien uudistamisella Kuusenpihkavoide Avux lähtee laajentamaan tuotteidensa saatavuutta oman myymälän ja verkkokaupan ulkopuolelle myös jälleenmyyjille.

Jälleenmyyjien ja etenkin kivijalkakauppojen kannalta näyttävä pakkaus erinomaiselle ja kysytylle tuotteelle lisää asiakkaiden kiinnostusta sekä parantaa tuotteen menekkiä. Lisäksi pakkausten uudistamisessa haluttiin varmistaa, että pakkausmerkintöjen tekstisisällöt ovat EU:n lainsäädännön mukaiset. Tästä lähtökohdasta alkoi tuotepakkauksien uudistus, alun perin lääkäri Elias Lönnrotin resepteihin perustuville tuotteille.

 

Mistä kuusenpihkavoiteissa ja -tuotteissa on kyse?

Kuusenpihkavoiteet sisältävät vanhan kansan tuntemaa parannusvoimaa, joka on todistettu myös lääketieteellisesti. Kuusenpihka estää haavojen tulehtumista ja bakteerien kasvua, sekä edesauttaa haavan epitelisaatiota eli umpeutumista.

Kuusenpihkan parantavan voiman jo lapsena isältään oppinut Kuusenpihkavoide Avux -yrityksen perustaja Anna-Leena Toivanen kertoo, että hän aloitti kuusenpihkan valmistuksen 1980-luvulla. ”Edelleen nykypäivänä kuusenpihkatuotteet valmistetaan käsin keräämistämme materiaaleista kuten kuusenpihkasta ja yrteistä. Yrityksen markkinointia on kehittämässä lisäksi poikani Timo Tynys, joka luotsaa yrityksen verkkokauppaa”, Anna-Leena kertoo.

Perheyrityksessä haluttiin uudistaa tuotteiden ulkoasu ja tekstit perusteellisesti, sillä vanhat etiketit eivät kuvastaneet tuotteen arvoa ja olivat hyvin vaatimattomia.


Kuva yllä, ennen ja jälkeen: nyt purkki on saanut uuden ilmeen mukaiset etiketit.

 

Entistä parempi lahjaidea

Minpackin Minnan suunnittelutyö saa Anna-Leenalta ja Timolta kehuja, vaikka prosessi olikin pitkä ja mittava. Uudet pakkaukset ovat Anna-Leenan mukaan entistä parempi lahjaidea monelle, sillä pakkaus itsessään on kaunis. Iittalan Lasimäellä myymälässä asiakkaat ovat ottaneet uudet pakkaukset erinomaisesti vastaan. ”Asiakkaat lumoutuvat ja jäävät ihastelemaan tuotteita”, Anna-Leena iloitsee.

”Esimerkiksi saippuapakkaus tuo tuotteen kauniisti esille, sillä aiemmin saippua käärittiin sellofaaniin ja oli hyvin vaatimaton ulkonäöltään. Nyt uuden tuotteen antaa mielellään lahjaksi perheenjäsenelle tai ystävälleen.”

Tutustu yrityksen tuotteisiin kuusenpihkavoide.fi-verkkokaupassa!

Havuka Kuusenpihkavoide 30 %

  Kuusenpihkasaippua

Kuva: Tuotteet, joilla aiemmin ei ollut varsinaista pakkausta, olivat mm. Kuusenpihkahuulivoide sekä Kuusenpihkasaippua. HAVUKA-tuotemerkki tulee graafisesti näyttävässä pakkauksessa esille helpommin.

 

Havuka-kuusenpihka